2K16

tammikuussa mun elämä oli kaikkea muuta kuin balanssissa, stressi koko elämästä oli
ennen näkemättömillä leveleillä. tavallinen arkipäivä oli, että menin aamukasiksi kouluun
ja sieltä suoraan töihin ja olin kotona puoli yhdeltätoista illalla. ja olin koko ajan aivan loppu
ja aivan pihalla kaikesta. oli tammikuussa kuitenkin paljon kaikkea kivaakin, muun muassa
mun 21-vuotissynttärit!!!! kutsuin kaikki parhaat kaverit mun luokse, ostin viisi pakettia
jäätelöä, pakotin artun puhaltamaan ilmapalloja ja olin onnellinen. ihan älyttömän hauska
ilta! mun vanhenemisen lisäksi juhlittiin koulukavereiden vaihtoläksiäisiä ja kummipojan
synttäreitä. lisäksi ehdin käydä lauran luona naantalissa kyläilemässä ja petterin kanssa
siipiravintolassa syömässä.
helmikuussa jatkui täysin epäinhimillinen työtahti, joka yhdistettynä täysipäiväiseen
opiskeluun tarkoitti sitä että mun yöunet jäi todella lyhyiksi viikko toisensa perään. ensin
juhlittiin hennan synttäreitä laskiaispullaövereiden merkeissä ja seuraavaksi juhlittiin
kuukauden parasta päivää eli tietysti ystävänpäivää sekoilemalla suskin kanssa börsissä
ja käymällä turkutyttöjen kanssa kakkukahveilla fazerilla. kävin pitkästä aikaa laitilassa
vanhempien luona kylässä ja shoppailin helmikuun aikana paljon kaikkea kivaa niinku
kolmet uudet kengät ja pari uutta takkia. kuun lopussa juhlittiin yhdet tuparit ja me
päädyttiin samana viikonloppuna veeran kanssa vielä sunnuntaiforteen, joka on
käsitteenä ollut mulle aina tähän asti ehdoton ei.
maaliskuun ekaksi viikonlopuksi matkustettiin himokselle juhlimaan emen synttäreitä
antti tuiskun keikan merkeissä. synttäreiden juhlinta jatkui seuraavanakin viikonloppuna
kun mun lapsuudenystävä viltsu täytti vuosia. luulin olevani menossa vain kääntymään
juhlissa ja aikaisin kotiin, mutta hups vaan aamukolmelta mä seisoinkin kauppatorilla
rikkinäisissä sukkahousuissa useamman vodkasoodan jälkeen avautumassa siitä miten
ihanaa mun elämä on. pääsiäinenkin meni ihan juhlimiseksi kun ensin me vedettiin
joannan kanssa torstaina haalarit jalkaan vuoden ensimmäistä kertaa ja lähdettiin
opiskelijabileisiin sekoilemaan ja perjantaina puolestaan päädyttiin julian kanssa
papun mansikkamargaritoille (tai siis margaritakannuille.... ) ja lauantaina vietettiin
tyttöjeniltaa hennan ja suskin kanssa ja lopputulos oli tietysti se tuttu ja "turvallinen"
börsin tanssilattia. juhlimisen ohella kävin säännöllisen epäsäännöllisesti töissä, suskin
kanssa skanssissa shoppailemassa uusia lenkkareita ja koulussakin melkein kaikilla
luennoilla!
huhtikuussa mun opiskelumotivaatio oli täysin hukassa ja luentoja jäikin väliin huhtikuun
aikana enemmän kuin laki sallii. enemmän kiinnosti töissä käynti ja lähestyvä kevät ja
kesä! huhtikuussa shoppailin paljon kaikkea kivaa, muun muassa kauan haaveilemani
hayn tarjotinpöydän, yhdet ihanat niket lisää mun lenkkarikokoelmaan ja zarasta söpön
keltaisen kesämekon. juhlittiin annin kakskytkaksvee-synttäreitä tyttöjen kanssa niskan
(eli turun parhaiden) pizzojen ja shootersin drinkkien parissa ja artun kakskytkolmevee-
synttäreitä kinderkakkua syöden. huhtikuun kohokohta oli antti tuiskun petoshow, jossa
me emilian kanssa itkettiin, huudettiin, naurettiin, laulettiin ja oltiin vaan ihan fiiliksissä.
huhtikuussa syötiin myös vuoden ekat kioskijätskit ja otettiin kevään ensimmäiset
asukuvat ihanan aurinkoisessa kupittaan puistossa. huhtikuun lopussa alkoikin sitten
jo vappumeiningit, joiden ei olis mun puolesta tarvinnut loppua koskaan.
toukokuun alku meni vapputouhuissa, skumppaa juoden ja opiskelijahaalarit jalassa
vartsikalla istuen. työt jatkui samalla mallilla kuin koko alkuvuoden, mutta koulu loppui
yhtä kesäkurssia lukuunottamatta aika pian toukokuun alkuun, joten elämä alkoi tuntua
taas paljon rennommalta. kävin raumalla moikkaamassa paria lukiovuosien parasta
kaveria ja äitienpäivää viettämässä laitilassa vanhempien luona. toukokuun puolessa
välissä otettiin pikkuinen irtiotto arjesta ja lähdettiin viikonlopuksi tallinnaan ihanien
tyttöjen luokse! syötiin kivoissa ravintoloissa, shoppailtiin ja käytiin tsekkaamassa
tallinnan yöelämä. toukokuussa myös juhlittiin yhden prinsessan viisivuotissynttäreitä
ja suskin kakskytyksvuotissynttäreitä, jokilaivailtiin paljon ja vietettiin yksi aurinkoinen
iltapäivä kauniissa naantalissa. yks toukokuun odotetuimpia ja ihanimpia juttuja oli
iidan suloisen vaaleanpunaiset babyshowerit!
kesäkuun ekana viikonloppuna juhlittiin pikkuveljen lakkiaisia ja petterin tupareita.
mun elämä ei kauheesti kesän tultua muuttunut, samat työkuviot jatkui ja elämä hymyili
ihan niinku aiemminkin. yksi viikonloppu vierähti tyttöjen reissulla helsingissä, johon
kuului mangon alennusmyyntejä, stockan kotiosastolla pyörimistä, hyvää ruokaa ja
vähän nähtävyyksiä. samojen tyttöjen kanssa tuli pyörittyä koko kuukausi, niinku kaikki
aiemmatkin, koska miksi vaihtaa hyvää seuraa? juhannus meni aiempia vuosia
rauhallisemmin, oli vähän piknikiä, vähän jokilaivoja ja vähän mökkeilyä, kaikkea kivaa
siis! kesäkuun lopulla pääsin muuttoavuksi ja äärettömän ammattitaitoiseksi
sisustusneuvojaksi sekä julian että hennan ja matin uusiin ihaniin koteihin. aurinko
paistoi meidän taloyhtiön takapihalle mukavasti, joten siellä tuli rusketuttua useampaan
otteeseen. samoin se paistoi myös jokilaivoille ja terasseille, joissa viihdyttiin myös
enemmän kuin tarpeeksi.
heinäkuun ja koko kesän ja koko vuoden kohokohta oli tietysti ruisrock! tanssittiin 
auringossa anna abreun tahtiin ja sen jälkeen missattiinkin tasaiseen tahtiin kaikki loput 
keikat. heti ruissin jälkeen mulla alkoi elämäni ensimmäinen oikea kesäloma, jota lähdin 
viettämään hennan kanssa saimaalle. saimaa-päivät oli pelkkää rentoilua, joiden jälkeen 
loppukuu töissä ei tuntunut lainkaan niin pahalta. käytiin tarun kanssa di trevissä herkkulounaalla, vietettiin marian kanssa viini-iltaa ja  käytiin julian kanssa dbtl:ssä. 
matkustin myös tuskaiset kuusi tuntia onnibussilla päästäkseni viettämään viikonlopun 
mun rakkaiden englantityttöjen kanssa lapualla. grillattiin hennan ja matin luona monta
kertaa ja istuttiin jokilaivoilla myös ehkä kerran tai kaksi. heinäkuussa tuli myös ruotsista 
tieto, että olin päässyt opiskelemaan!
elokuussa käytiin hennan kanssa minikesälomareissulla raumalla. shoppailtiin 
sisustuskaupoissa, istuttiin café salissa salaateilla ja syötiin pehmistä torilla. kävin 
laitilassa vanhempien mökillä ja koko perheen voimin reissulla porissa. innostuttiin 
viltsun kanssa ikean lihapullapäivästä ja käytiin suurtorilla syömässä kasvispullia. 
matkustin yhdeksi päiväksi tampereelle emeä ja heddaa moikkaamaan ja herkkuburritoja 
syömään. juhlittiin hennan ja matin täydellisen kodin tupareita ja istuttiin vielä viimeiset 
kerrat aurinkoisessa jokirannassa. elokuun lopussa pakkasin mun elämän taas kerran
 ikea-kasseihin ja annoin mun rakkaan yksiön avaimet alivuokralaiselle.
syyskuussa mulla ei ollut enää kotia turussa, sillä mä olin muuttamassa ruotsiin vasta
 syyskuun puolivälissä. alkoi äärettömän hauskat viikot, jotka nukuin milloin kenenkin 
sohvalla tai ilmapatjalla. vaikka koko omaisuuden laahaaminen paikasta toiseen olikin 
välillä ärsyttävää niin oli silti hauskaa kun ehti viettää aikaa kaikkien kanssa ennen 
lähtöä! ehdittiin keinua julian kanssa papun baarikeinuissa, vaeltaa pauliinan kanssa 
epätoivoisina luolavuorella luolaa etsimässä, käydä lempparityttöjen kanssa 
sunnuntaibrunssilla, järjestää joka keskiviikkoinen kisakatsomo exiä rannalla -ohjelman 
parissa hennan kanssa ja käydä vielä yksissä haalaribileissäkin soittamassa veeran kanssa
ilmakitaraa forten tanssilattialla! syyskuun alussa oli myös mun viimeiset työpäivät
 lentokentällä ja viimeisenä iltana itseäni ulosleimatessa oli haikea fiilis, olihan se 
terminaali ollut mulle yli vuoden verran melkein toinen koti, ainakin sen puolesta 
miten paljon aikaa siellä vietin. syyskuun puolivälissä tuli sitten aika hyvästellä kaikki 
elämäni tärkeimmät ihmiset, pakata omaisuus ja vaihtaa maata. ensimmäiset ruotsiviikot 
kului siihen, että ihmettelin vaan kaikkea uutta ja ihmeellistä ja nukuin koko kesän 
univelat pois.
lokakuussa ruotsiarki alkoi sitten jo sujua. löysin malmösta kivoja muita suomalaisia, 
reissattiin suvin kanssa köpikseen ja istuttiin iltaa suomityttöjen kesken. soittelin pitkiä 
puheluita suomeen ja ihastuin ruotsalaisiin ruokakauppoihin. irtokarkkihyllyt ja 
kasvisruokavaihtoehtojen monipuolisuus vei mun sydämen täysin. fanni opetti mut 
juomaan chailattea, josta tulikin mun vakkarikahvilatilaus koko syksyksi. kuukauden 
kohokohta oli ehdottomasti viikonloppuloma kööpenhaminassa hennan ja matin kanssa. 
käytiin herkkuaamiaisilla, istuskeltiin aurinkoisessa nyhavnissa ja juotiin neljän euron 
litrahintaista viiniä hotellilla. lokakuussa maistoin myös elämäni ensimmäistä kertaa
falafeliä, sillä asuinhan "pohjoismaiden falafel-pääkaupungissa". löysin myös uudelleen 
mun muutaman vuoden takaiset lempiharrastukset ja aloitin käymään taas spinning- ja 
combat-tunneilla! tykkäsin kovasti koulusta, sillä mulla oli sitä niin vähän ettei siihen 
ehtinyt kyllästyä ja mun ainut ruotsin kurssi oli helppoakin helpompi.
marraskuussa arki jatkui opiskellen, ryhmäliikuntatunneilla käyden ja falafelejä syöden. 
käytiin suomityttöjen kanssa ikeassa brunssilla, lenkkeiltiin pitkin aurinkoista malmöa
 ja naurettiin meidän koulumenestykselle. oli huippuhauskoja iltoja kun kikatettiin suvin
 kanssa vedet silmissä kun meillä ei ollut yhteistä kieltä ravintolahenkilökunnan kanssa ja 
oli vähemmän hauskoja iltoja kun makasin yksin mun maailman kauheimmalla sängyllä, 
jossa kääntyminen herätti taatusti kaikki naapurit ja valitin koti-ikävääni puhelimeen. 
helpotusta koti-ikävään toi kuun puolessa välissä tehty muutaman päivän suomivisiitti. 
paljon kavereita, paljon hyvää ruokaa, paljon naurua. paljon sellaista, mitä oli helppo 
sitten taas ruotsiin palattua ikävöidä. marraskuussa koulu alkoi oikeasti teettää töitä, 
sillä mulla alkoi koulussa toinenkin, huomattavasti työläämpi kurssi. loppukuusta arttu 
tuli piristämään mun ruotsiarkea ja nautittiin neljän aamun verran hotelliaamiaisesta
 ja käytiin tutustumassa niin köpiksen turistinähtävyyksiin kuin malmön 
irtokarkkivalikoimiinkin. 
joulukuun ekana viikonloppuna reissasin taas päiväksi köpikseen, tällä kertaa äitiä ja
 iskää moikkaamaan ja pääsin näkemään tivolin mielettömässä jouluvalaistuksessaan! 
joulukuuhun kuului tietysti myös joulumarkkinoita ja joululahjaostoksia, joiden avulla 
yritin kovasti saada joulufiiliksestä kiinni lumettomassa malmössa. ostettiin rosengårdin 
marketin etnisten ruokien hyllystä luumuhilloa ja tehtiin joulutorttuja suomityttöjen 
kanssa samalla kun koitettiin saada yle arena pyörittämään meille linnanjuhlia. 
aatonaattoa edeltävänä yönä reissasin suomeen ja jouluaatoksi sitten vanhempien
 luokse. joulupäivänä istuttiin iltaa laitila-aikaisten kavereiden kanssa ja uutena vuotena 
juotiin skumppaa ja syötiin hodareita hennan ja matin luona mun lemppareiden kanssa.

Ei kommentteja: