KUKAAN TÄÄL EI MUA HALAA NIINKU SÄ HALAAT

luin pitkästä aikaa yhtä mun teinivuosien lemppariblogia ja sieltä löytyi postaus, joka sai mulle
 melkein vedet silmiin (siis oikeesti ihan kun se olis taas jäänyt siihen että melkein). siinä oli monta 
paremmin kuin hyvin osuvaa kohtaa ja moni lause ois voinut olla mun kirjoittama. siis minä ikuisena
 kaukokaipuisena ja aina lähtövalmiina olen todellakin tajunnut viimeisen kahden kuukauden aikana 
mitä koti-ikävä tarkoittaa. jos en mitään muuta oo oppinut, niin ainakin sen että mun koti on oikeesti
suomessa ja mä haluan loppuelämäni asua lähellä mun elämäni tärkeimpiä ihmisiä. mä olen ehtinyt
täysin hylätä haaveet lentoemännäksi kouluttautumisesta ja ulkomaille pysyvästi muuttamisesta. ei 
oo mun juttu, mä haluan tuntea olevani kotona, enkä jossain vähän sinne päin. mä haluan että mun 
elämäni ihmiset on helposti saavutettavissa eikä lentomatkan takana. 
ruotsi on ollut mun unelmapaikka asua niin kauan kuin muistan ja musta on mieletöntä, että mulla
on ollut mahdollisuus kokea kaikki tää. miltä tuntuu oikeesti elää sitä arkea ulkomailla. on tää ollut
siistiä ja tulee olemaan vielä muutaman kuukauden siistiä. mutta mä olen silti superkiitollinen siitä,
että mä tiedän että tulee päivä jolloin mun kotiosoite on taas turussa. huonolla kielitaidolla ja ilman
niitä kaikkein rakkaimpia ihmisiä ihan jokainen päivä ei oo ollut yhtä juhlaa. en silti ikinä koskaan
milloinkaan tuu katumaan, että lähdin. isoin osa ajasta on kuitenkin ollut just niin kivaa kuin odotin
enkä vaihtais tätä aikaa mistään hinnasta pois. mutta silti mä oon iloinen siitä, että huomenna illalla
mulla lähtee lento suomeen ja pääsen viikonloppulomalle niiden ihmisten luokse, joiden luona mä
mieluiten olisin aina ja koko ajan. ja hei, mä pääsen myös siiville. silläkin on aika iso painoarvo. 

Ei kommentteja: