UUSIN LEMPPARIVAATE

mä olen pitkään kadehtinut hennan täydellistä karvaliiviä ja viimeistään
kun sain meidän köpiksen reissulla lainata sitä omaa asuani piristämään
niin olin lopullisen myyty. ja mun oli pakko saada oma. pakko. ehdoton
pakko. kiersin kaikki mahdolliset kaupat ympäri malmöa, mutta elämäni
karvaliiviä ei vaan tullut vastaan. ei mistään. onneksi olin just lähdössä 
käymään suomessa ja pääsin kiertämään myös turun karvaliivitarjonnan
ja sieltä löytyi! zaran lasten osastolta. voi onnellisuuden määrää. tällä saa 
tylsään, mun tapauksessa yleensä vielä kokomustaan asuun piristystä ja
tää on ihanan lämmin ja niin mukava päällä. ja  lastenosaston vaatteissa
on vielä aina se kiva plussa, että ne maksaa huomattavasti vähemmän!

EN OLEKAAN VALMIS

ikean sunnuntaibrunssia tyttöjen kanssa, bodybalancea, chailatteilua, ihanan aurinkoisia syyspäiviä,
falafeleja, pitkiä puheluita vuorotellen suomeen ja viroon, irtokarkkeja, koulujuttuja, pyöräilenkkejä
uusissa maisemissa, joululahjojen ostamista ja uusia urheiluvaatteita. sellaista mun elämä on viime
aikoina ollut. kaikin puolin tosi kivaa. 
 tällä hetkellä mun pitäis olla jo kovaa vauhtia pakkaamassa, sillä huomenna mulla alkaa muutaman 
päivän loma mun kotikaupungissa, en oo koskaan yöpynyt hotellissa kaupungissa jossa asun, mut
 miks ei? hotellilakanat ja valmiiksi katettu aamiainen on elämän parhaita asioita niin mielelläni mä
lähden niistä nauttimaan, vaikka kahden kilometrin päähän siitä asunnosta, johon vuokraa maksan.
 kaikkein paras osa tässä lomailussa on se, että arttu tulee tänne!!! mikä tarkoittaa tietysti sitä, etten
 oo seuraavaan viiteen päivään hiljaa sekuntiakaan, kun oon niin innoissani, että pääsen näyttämään kaikkia mun lemppari-
paikkoja täällä ja saan vielä puhua suomea!

42 RAW

mun ehdoton lemppariravintola ehkä ikinä on kööpenhaminan keskustassa sijaitseva 42 raw raaka-
ruokapaikka. tuolta saa just kaikkia sellaisia mun näköisiä ruokia - vegeburgereita ja banaanilettuja 
ja erilaisia smoothieita. ja kaikki on vaan niin hyviä ja sellaisia aidon makuisia, niinku raakaruokien
tarkoituksena just onkin. 
maailman parhaat bataattiranskalaiset löytyy tuolta ja varsinkin toi brunssi, jota käytiin yhdellä
 köpis-reissulla kokeilemassa oli kokonaisuudessaan niin herkullinen, että jos ei turun nicks food 
designia oteta lukuun niin sanoisin tota maailman parhaaksi, siis vaikka mitä herkkuja! hennan 
mielestähän tossa oli "vähän liikaa kaikkea makeeta" mut mullahan ei ole sellaista makuaistia,
että makeutta vois olla liikaa!
42 raw on varmasti yks niitä ruokapaikkoja joita mun tulee malmön falafel-ravintoloiden lisäksi 
ikävä sitten kun muutan takaisin suomeen, missä ei vielä olla viety kasvisvaihtoehtojen kirjoa ja 
raakaruokapaikkoja ihan niin pitkälle kuin täällä. ja nää ruuat on vaan niitä, joita mä en tule itse
ikinä oppimaan laittamaan, vaikka hienoahan se olis humukset ja ketsupit tehdä itse!

IHANA VIIKONLOPPU SUOMESSA

suomessa vietetty viikonloppu oli tietysti ihan viis kautta viis. vietin yhden yön helsingissä joannan 
uudessa ihanassa kodissa ja muutaman yön sitten turkukavereiden luona ihanassa turussa, joka oli 
jos mahdollista ehkä jopa ihanampi kuin muistin! ja niin oli kaikki mun rakkaatkin. halailin ja olin 
halattavana neljän päivän aikana niin paljon, että se lasketaan varmaan jo urheilusuoritukseksi. ja 
pääsin sinne siiville myös!!! hurraa.
 pääsin myös saunaan ja sushille, jotka kuului kans mun vaatimuslistalle suomiviikonloppuun. 
lisäksi pidettiin lempparityttöjen kesken brunssia ja kiitos maailman parhaan parturi-kampaajan
 sain tukkani järjestykseen ja luottoripsiteknikko laittoi mulle vielä uudet ripset! ihan luksusta.
ehdin yllättävän hyvin noin nopeaksi vierailuksi viettää aikaa kaikkien niiden kanssa, jotka oli 
mua innostuneita treffaamaan! jopa iidan ja pikku-minnin kanssa saatiin aikataulut sopimaan ja
pääsin taas vähän kasvattamaan vauvakuumetta vaunuja auringon paisteessa lykätessä. 
 ihan vähän mulla meinas tulla sellainen olo, että voisin vaan jo jäädä kotiin. olla vaan halattavana 
vähän lisää ja jakaa kaikki hauskat hetket noiden kaikkein parhaimpien tyyppien kanssa. mutta ei 
tää ruotsiin palaaminenkaan oikeesti tuntunut ylivoimaiselta, kivaahan täälläkin on! ei näyttänyt 
suomen irtokarkkihyllyt yhtään miltään ja kokis zeroakin sai vaan puolentoista litran pulloissa.

KØBENHAVN

vielä vikat kuvat viimeisimmältä köpiksen reissulta. kivaa kirjoittaa tälleen kun tiedän että parin 
viikon päässä odottaa jo seuraava reissu sinne. vaikka malmö on kaupunkina kiva ja kaunis, niin 
silti köpiksessä on ihan oma viehätyksensä!
 yksi viehätys on esimerkiksi viimeisen kuvan pizzat. niita pääsee maistamaan illum-tavaratalon 
yläkerran italialaishenkisessä rossopomodoro-raflassa ja pakko sanoa, että en oo kyllä montaa
 kertaa saanut tota parempaa pizzaa! siis pelkät pizzan reunat oli jo niin hyviä ettei järkeä.
tanskassa on muutenkin aina paljon kivempi käydä ulkona syömässä ja shoppailemassa kuin 
ruotsissa, koska mä en vieläkään ole saanut opeteltua sitä tanskan valuuttakurssia niin että 
ymmärtäisin mitä mikään siellä maksaa, joten voi vaan surutta ostella kaikkea pientä kivaa 
kun hinnat on yksi mysteeri. tosi kätevää.

KUKAAN TÄÄL EI MUA HALAA NIINKU SÄ HALAAT

luin pitkästä aikaa yhtä mun teinivuosien lemppariblogia ja sieltä löytyi postaus, joka sai mulle
 melkein vedet silmiin (siis oikeesti ihan kun se olis taas jäänyt siihen että melkein). siinä oli monta 
paremmin kuin hyvin osuvaa kohtaa ja moni lause ois voinut olla mun kirjoittama. siis minä ikuisena
 kaukokaipuisena ja aina lähtövalmiina olen todellakin tajunnut viimeisen kahden kuukauden aikana 
mitä koti-ikävä tarkoittaa. jos en mitään muuta oo oppinut, niin ainakin sen että mun koti on oikeesti
suomessa ja mä haluan loppuelämäni asua lähellä mun elämäni tärkeimpiä ihmisiä. mä olen ehtinyt
täysin hylätä haaveet lentoemännäksi kouluttautumisesta ja ulkomaille pysyvästi muuttamisesta. ei 
oo mun juttu, mä haluan tuntea olevani kotona, enkä jossain vähän sinne päin. mä haluan että mun 
elämäni ihmiset on helposti saavutettavissa eikä lentomatkan takana. 
ruotsi on ollut mun unelmapaikka asua niin kauan kuin muistan ja musta on mieletöntä, että mulla
on ollut mahdollisuus kokea kaikki tää. miltä tuntuu oikeesti elää sitä arkea ulkomailla. on tää ollut
siistiä ja tulee olemaan vielä muutaman kuukauden siistiä. mutta mä olen silti superkiitollinen siitä,
että mä tiedän että tulee päivä jolloin mun kotiosoite on taas turussa. huonolla kielitaidolla ja ilman
niitä kaikkein rakkaimpia ihmisiä ihan jokainen päivä ei oo ollut yhtä juhlaa. en silti ikinä koskaan
milloinkaan tuu katumaan, että lähdin. isoin osa ajasta on kuitenkin ollut just niin kivaa kuin odotin
enkä vaihtais tätä aikaa mistään hinnasta pois. mutta silti mä oon iloinen siitä, että huomenna illalla
mulla lähtee lento suomeen ja pääsen viikonloppulomalle niiden ihmisten luokse, joiden luona mä
mieluiten olisin aina ja koko ajan. ja hei, mä pääsen myös siiville. silläkin on aika iso painoarvo. 

KOLME PIENTÄ SANAA

mun ainoalla bloggaavalla ystävällä emmiinalla oli blogissa kolmen asian -postaus, josta mäkin 
innostuin ja päätin toteuttaa! näitä oli oikeesti hauska miettiä, mutta vaikea rajata vaan kolmeen.
3 asiaa, joista pidän...
matkustamisesta, hyvästä ruuasta ja kavereista

3 asiaa, joista en pidä...
kylmyydestä, yksin olemisesta ja vesisateesta

3 asiaa, joita tein viime viikonloppuna...
söin hyvin, nukuin hotellilakanoissa ja nauroin paljon
3 asiaa, jotka osaan...
nauraa itselleni, suunnitella asioita ja leipoa sämpylöitä

3 asiaa, joita en osaa...
laulaa, kihartaa hiuksia ja puhua hiljaisella äänellä

3 asiaa, jotka haluaisin osata...
meikata, puhua sujuvasti ruotsia ja hillitä itseni irtokarkkihyllyllä
3 asiaa, jotka minun pitäisi tehdä...
opiskella enemmän, käydä salilla enemmän ja syödä vähemmän

3 asiaa, joita stressaan...
tulevaisuus, opiskelujutut ja en tiedä. tää oli vaikea.

3 asiaa, jotka saavat minut rentoutumaan...
kavereiden seura, oma sänky ja tieto siitä ettei oo mitään velvollisuuksia
3 asiaa, joista puhun usein...
ruoka, toiset ihmiset ja jos kysyttäis kavereilta niin myös vauvat (:-D)

3 asiaa, jotka puen mielelläni päälle...
juoksutrikoot, urheilurintsikat ja lenkkarit 

3 asiaa, joita en pue päälleni...
korkkarit, mikään liian ihonmyötäinen tai liian vähän kangasta sisältävä
3 asiaa, jotka haluaisin hankkia...
puhelimen, lenkkarit ja uudet ruokapöydän tuolit

3 asiaa, joista unelmoin...
omistusasunnosta, lapsista ja hyväpalkkaisesta työstä jossa viihtyisin

3 asiaa, joita pelkään...
pimeä, eläimet ja sairaudet

3 asiaa, joita toivon tapahtuvan lähitulevaisuudessa...
valmistuminen, työpaikan saaminen ja jatko-opiskelemaan pääseminen

COPENHAGEN FOR THE WEEKEND

monen viikon odotus tuli vihdoin päätökseensä kun henna ja matti lensi viime viikonloppuna 
köpikseen moikkaamaan mua! oikeesti kuinka spesiaali olo siitä tuleekaan, että sä (ehkä myös 
viikonloppuloma köpiksessä mutta kuitenkin) oot jollekin syy ostaa lentoliput. voi että. koko 
viikonloppu olikin pelkkää onnellisuutta. köpis näytti taas parhaat puolensa! tai en tiedä onko 
siinä kaupungissa huonoja puolia, mulla on pelkkiä hyviä muistoja sieltä. ihan lempparipaikka!
meillä oli reissun tavoitteet tosi ruokapainotteisia. haluttiin hennan kanssa maistaa perinteisiä 
tanskalaisia smörrebrödejä, päästä joe and the juicen toasteille, maistaa 42 rawin brunssia ja
herkutella illum rooftopin pizzapaikassa - ja kyllä ehdittiin kolmen päivän aikana hoitaa nää
kaikki ja lisäksi käydä vielä muun muassa hard rock cafessa kukkakaaliwingseillä, siis miksi
sellaisia ei saa mistään muualta??? vai saako??? olin täysin myyty. paras keksintö ehkä ikinä.
syömisen lisäksi me ehdittiin myös istua aurinkoisessa nyhavnissa, jossa oli lämpölamppujen ja 
vilttien ansiosta edelleen terassikelit, kävellä pieni merenneito -patsaalle niinku kaikki muutkin
turistit, kierrellä kauppoja ja skoolata hyvälle reissulle markettiviinillä! eli kaikki onnistuneen
viikonloppureissun elementit oli kohdillaan.
 sunnuntaina junaan hypätessä ja takas ruotsin puolelle lähtiessä oli vähän haikea fiilis, mutta tuntui
 silti ihan siedettävältä hyvästellessä sanoa, että nähdään kahden viikon päästä kun viimeksi ollaan 
hyvästelty silleen että nähdään joskus. mutta nyt jo huomasi miten uudella tavalla osasi ottaa ilon 
irti yhteisestä viikonlopusta! ei sitä yhteistä aikaa sillon ajatellut tai arvostanut yhtään näin paljoa 
kun nähtiin hennan kanssa lähes päivittäin.